Olihan reissu! Melkein koko seura pakkautui viiteen autoon ja laukkasi paikalle. Keli oli kuin morsian ja rata samaa parhautta kuin vuosi sitten, paria pientä muutosta ja vieläkin röykkyisemmäksi kulumista lukuuottamatta.
Perjantaina treenattiin rauhallisesti ja tarkkailtiin radan kulumista. Lauantaina sitten linjat kohdilleen kisaa varten. Tuukka ja Arttu kaatuivat satuttaen itseään sen verran että jättivät kisan väliin. Linnala puhkaisi takarenkaan radan alkupuolella mutta jatkoi kiukulla ja päätyi siitä huolimatta kahdeksanneksi! Ensimmäisen kisansa ajanut Ville veti jokkiksessa ja Saukon suosiollisella avustuksella päätyi katon kautta sijalle 11. Marko nappasi toisen perättäisen prossimitalin pappasarjassa.
Tapahtuma keräsi taas yleisesti porukkaa todella paljon, kiitos samaan aikaan ajettun TahkoMTB:n jossa osallistujia oli kuulemma noin 1600. Iltajatkot oli todella jäätävät, niistä ei todellakaan sen enempää. Iso kiitos järjestäjille, vielä kun saatte sen lähemmän tuolihissin käyttöön.
Kuvia (c) Samuli Jokela:
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| ||


