Tällä kertaa Termis oli ainoana varmistanut lähtönsä hyvissä ajoin ennen koitosta. Visa liittyi jengiin saatuaan iskarin takaisin takuuhuollosta perjantaiaamuna eli päivää ennen lähtöä. LT jätettiin lähtöruutuun kaasupolkimen pohjaamisen takia ja matka hoidettiin Terkun komeasti pörisevällä Ransulla. Lähtemisen ja yleensäkin koko viikonlopun aikataulu oli tällä kertaa hyvin rauhallinen ja rento entisaikojen hätäilyn sijaan.
Pelimestoille saavuttiin vasta kun puolet treeneistä oli ajettu mutta silti jäi aikaa kisa-alueen ylivoimaisesti suurimman leirin kasaamiseen. Molemmilla oli alla kolmen viikon ajotauko, joten treenitkin avattiin rauhallisesti ja pikkuhiljaa kiristäen. Yllättäen molemmilla oli loppupäivästä vauhti samalla tasolla, vaikkei ihan repimällä vielä poljettukaan. Linjat spekuloitiin ja lukittiin kävelemällä rata läpi vasta harjoitusten jälkeen, vaikka parit agentit poimittiin jo ajon aikana. Illalla huollettiin kalusto ja taiottiin jemmapaikasta Veselle uudet lukkopolkimet vanhojen tullessa tiensä päähän. Henkilökunnan suosiollisella avustuksella testattiin uusi suihku/vessarakennus, joka nosti Anti-Flow-henkisen ryssäilyn puitteet aivan omalle tasolleen. Silti muut kuljettajat pakenivat omiin hotelleihinsa ja huomattiin jossain vaiheessa olevamme parkkipaikalla ihan keskenämme. Illan hämärtyessä kaivettiin kylmälaukun pohjalta herkkuillalliset ja ahdettiin turbogrilli makkaroilla. Huipun laavulla pidettyjen juhlien kutsusta huolimatta kasattiin neljän hengen huvilateltta kisateltan jatkoksi, johon koteloiduttiin hyvissä ajoin +6 asteen lämpötilavaroituksista huolimatta.
Aamulla herättiin hyvin levänneinä ja rauhallinen meno jatkui aamuteellä(!!!), grillinakeilla ja Terkun nakit silmillä turboahdetuilla paahtoleivillä. Nuorempi sukupolvi katseli ohimennen pipopäisten setämiesten puuhastelua ihmeissään. Harjoituslaskuja otettiin kisapäivänä taas omaan rauhalliseen tahtiin. Messilästä on jotain opittu eikä vedetty itseä vielä piippuun. Vauhti näytti olevan vielä kohdillaan, kunnes Terminaattori täystuhosi vastahuolletun iskarinsa radan syvimpään kuoppaan. Pyörän perä oli enää jousen varassa kiinni ja Santun ajot loppuivat kertarysäykseen. Visalla meinasi treenien lopussa loppua voima käsistä ja jaloista, mutta pienen palauttelun jälkeen kisalaskulle saatiin ladattua kärkiaika. Väliajalla Anti-Flow-lounge täyttyi normaalia vähemmän jännittyneistä kuljettajista kertaamaan ensimmäisen laskun tapahtumia ja ihmettelemään Radicalin räjähtänyttä iskaria, jonka jälkeen jutut ryöstelivät jo ihan väärään suuntaan. Huonojen juttujen mestariksi ylivoimaisella etumatkalla Joonas "Härski" Riihelä ja jäätämisen erikoismaininta Kokki-Olli Alangolle, joka jätti varmuudeksi puolet ajokamoista kotiin. Muilla ei sitten tainnut enää keskittyminen riittää, sillä Visa pääsi suorittamaan toisen laskunsa johtoasemassa ilman paineita. Hurmos ja haamuaikaa lupaava runi päättyi kuitenkin toiseksi viimeisen mutkan latiin ja sadasosalleen samaan aikaan edellisen laskun kanssa. Seuran tyhjälle tilille saatiin tästä kauden ensimmäinen kirkas mitali. Bonuksena Vese nousi myös cupin pisteissä neljänneksi vaikka ajoi vain kolme kisaa ja viiden pisteet laskettiin.
Isoin leirin tarkoitti viimeisiä varikolla, ja hillittömän purkamisen jälkeen päästiin kuitenkin kotimatkalle. Automatkalla todettiin vielä fiiliksen olleen reissun ajan rauhallinen ja ajatuksetkin oli enimmäkseen pyöräilyssä, joten saatiin taas tulostakin aikaan. Viikon päästä yritetään saada Santulle jostain ehjä pyörä alle Sappeelle ja katsotaan pystytäänkö pitämään vielä sama meininki yllä Suomi-Cupin finaalissa.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| ||||


