Mikä ihmeen Kymi Anti-Flow?

Kymi Anti-Flow on Kotka-Kouvola seudun maastopyöräilijöiden muodostama seura. Kymi Anti-Flow ry rekisteröitiin virallisesti tammikuussa 2009, vaikka toiminta on alkanut jo vuosia aiemmin epävirallisemmassa muodossa. Olemme virallinen Suomen Pyöräilyunionin jäsenseura ja toimintamme keskittyy enimmäkseen maastopyöräilyn downhill/freeride/dirt -alalajeihin. Pyrimme pitämään harrastamisen hauskana ja jättämään turhan tiukkapipoilun pois. Suurin osa kuskeista kiertää alamäkiajokilpailuja aktiivisesti ja teemme ajoharjoittelumatkoja mahdollisuuksien mukaan aina ulkomaille asti. Seuran jäseniä on nähty vuosien varrella Suomen DH-kisojen palkintopallilla niin avoimessa, M18, M30 kuin Elite-luokissa. Toiset ovat käyneet myös isommissa kisoissa pitkin Eurooppaa kilpailukokemusta hankkimassa.

Tämän sivuston tarkoitus on antaa tietoa Kymi Anti-Flow:sta ja Kymenlaakson alueen maastopyöräilytoiminnasta sekä harrastuspaikoista uusille harrastajille, muualta vieraileville kuskeille, ja muille aiheesta kiinnostuneille. Pienehköstä jäsenmäärästä ja porukan hajaantumisesta johtuen yhteisajot voivat olla harvassa, mutta ajoseuraa ja muutakin turhanpäiväistä kannattaa kysellä rohkeasti foorumilla! Foorumin liittymisohjeet löydät täältä.

Sähköpostitse meidät tavoittaa osoitteesta info a kymiantiflow piste net.

 

JÄSENYYS

Jäsenilleen seuralla on tarjolla paitoja, tarroja ym. roinaa edukkaasti, mahdollisuus omaan sähköpostiosoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , kuskiprofiili nettisivuille, rahanarvoisia etuuksia yhteistyökumppaneiltamme sekä SPU:n kilpailulisenssit seuran nimissä. Olet myös tervetullut seuran kisamatkoille, harjoituksiin, kokouksiin ja muihin karkeloihin sekä tietysti muuten vaan pyöräilemään. Seuran jäseniksi ovat tervetulleita kaikki ikään, sukupuoleen ja pyöräilytaustaan katsomatta.

Vuoden 2012 jäsenyys maksaa 30€, johon sisältyy kaikki seuran tarjoamat etuudet. Voit myös liittyä kannatusjäseneksi jos et aio osallistua kilpailutoimintaan. Kannatusjäsenenä saat kilpailulisenssiä lukuunottamatta muut edut käyttöösi, jäsenmaksun suuruus on tällöin 10€.
Maksuohjeet saat sähköpostitse kun hakemuksesi on käsitelty. Jäsenmaksut käytetään kokonaisuudessaan seuratoiminnan edistämiseen ja paikallisten ajomahdollisuuksien parantamiseen.

Tervetuloa edistämään paikallista harrastustoimintaa!

Vuoden 2012 jäsenetuina alennuksia mm. seuraavista liikkeistä:

 

Alamäessä mukana:

Dirtti Ride Shop

Tuulihaukka

   Boardstock

Yhteisöt:

Uusimmat viestit:



Kisamatkat (Visa)
01.02.2012 22:25

Kalusto/spekulaatiot (Termis)
01.02.2012 21:06

Kisamatkat (timo.)
01.02.2012 20:39

Kalusto/spekulaatiot (timo.)
01.02.2012 20:38

Kalusto/spekulaatiot (Visa)
01.02.2012 17:10